tiistai 27. elokuuta 2013

OSA 4 - Koululaisia


Terveppäterve taas!
Tässä osassa sitten olisi taas suunnilleen saman verran kuvia ku viimekin osassa, sellaset sata. Se on hyvä määrä.
Pöh, oon edelleen huono näissä alku- ja loppukirjotuksissa. Ruvetkaapa vaan suoraan lukemaan.

---



Metsä oli kolmen pienen lapsen mielestä synkkä ja uhkaava paikka. Siellä oli kovin pimeää ja kylmääkin, sillä tiheän oksaston takia auringonvalo ei päässyt valaisemaan paikkaa. Oli ilta, joten lapsilla oli pienoinen kiire, että he ehtisivät takaisin kotiin ennen auringonlaskua. Lisäksi kiirettä lisäsi se, että äiti ja isä, jotka olivat nukkumassa, saattaisivat minä hetkenä hyvänsä herätä ja huomata lasten puuttumisen.


Rebekka nojasi lastenvaunuihin. "Jätetäänkö me tää tähän?" hän kysyi, katsellen edessä olevaa kaatunutta puuta. Jeremias pudisti päätään.
"Mennää vielä syvemmälle, tästähän se löytää heti takas kotiin", poika järkeili. Rebekka myöntyi, ja lasten matka jatkui syvemmälle metsään. Toki pimeä metsä hieman pelotti heitä, mutta kiinnijäämisen pelko sai heidät etenemään nopeasti.


Matilda katseli pelokkaana isoja kuusenoksia. Tyttö oli kasvanut edellisiltana vauvasta taaperoksi, ja kaksosten mielestä oli juuri sopiva hetki suorittaa operaatio Metsämakkara.


Pian lastenrattaille löydettiin hyvä paikka keskeltä metsää. Matilda oli jo ehtinyt nukahtaa matkalla, ja nukkui levotonta unta, jossa isot puut runnoivat hänet pieniksi palasiksi. Tyttö ynähteli ja kääntelehti unissaan, mutta kukaan ei tullut herättämään, sillä ainoat paikallaolijat olivat pieni kuusi ja vanha kanto.


---




Hyppy aamuyöhön. Kello oli Kivipurojen tontilla jotain viiden ja kuuden välillä, kaksoset olivat jo pitkään olleet nukkumassa ja Matias ja Lulu olivat juuri heräilemässä.


Lulu oli taas raskaana. Vanhempia jännitti kuinka kaksoset suhtautuisivat toiseenkin pikkusisarukseen - Eivät Lulu ja Matias sokeita olleet, kyllä he olivat huomanneet lasten kielteisen asenteen Matildaa kohtaan.


"Kyllä he sen hyvin ottavat", Matias rauhoitteli vaimoaan. Lulu hymyili pienesti. "Aika mennä herättämään lapset."

--



Ja kylläpä kaksoset sitten saivatkin tehokkaan herätyksen! Huoneessa kaikui Lulun kiljunta. Kaksoset loivat toisiinsa pitkän katsekontaktin; Tämä ei nyt sujunut ihan suunnitelmien mukaan.


Lulu oli kumartuneena kehdon äärelle. Hänen kätensä hapuilivat kohtaa, jossa Matildan kuuluisi olla nukkumassa, ikään kuin varmistaakseen, ettei Matilda sittenkin ollut siinä näkymättömänä.


Kaksoset lähtivät vähin äänin kouluun. Ensimmäisen koulupäivän alku ei tosiaankaan ollut sujunut niin kuin suunniteltu. Oli ollut tarkoitus, ettei Matildaa muistettaisi ollenkaan, ja kaikki huomio kohdistuisi kaksosiin - Vaan toisin kävi, Lulu ja Matias tuskin huomasivat vanhempia lapsiaan soitellessaan puheluita ympäri Leutolaaksoa, kysellen josko kellään olisi minkäänlaista havaintoa pienestä brunetesta tyttölapsesta.


Huolestunut isä...


Lulu koetti virittää pianoa, mutta nainen oli kovin poissa tolaltaan, ja taisipa käydä niin, että soittimen ääni meni vain enemmän epävireeseen.


Pian Matiaksen piti lähteä töihin. Häntä inhotti jättää tolaltaan oleva vaimonsa yksin kotiin, mutta jonkunhan oli pakko rahaa taloon saada.

--



"Ääh, vaan kasi!" Jeremias puuskahti katsottuaan koenumeroaan. Saman tuloksen oli saanut Rebekka, joka alkoi myöskin harmitella surkeaa menestystään.


Jeremias myös toi ystävän koulusta. Liila-niminen saparopää nauroi Jeremiaksen vitseille ja leikki paremmin kuin Rebekka. "Kunpa sä voisit tulla meille joka päivä", poika haaveili, ja samaa toivoi Liilakin.


Rebekka alkoi heti pakertaa läksyjen parissa äitinsä avustuksella. "Ai 4+4? Niin, viisi se taitaa olla", nainen neuvoi tehtävät väärin. Ei toki tahallaan, ei tietenkään - Ajatukset vain harhailivat jossain ihan muualla kuin esikoisen läksyissä, nimittäin kadonneessa kuopuksessa.


Rebekan keskittymistä eivät auttaneet myöskään ulkoa kantautuvat äänet. "Ota kiinni", Liila lällätteli Jeremiakselle, joka juoksi tytön perässä niin kovaa kuin jaksoi.


Jeremias katseli hymyillen, kun Liila nauroi hänen esitykselleen, kun poika näytteli kuollutta. "Äärg, sä ammuit mut", Jere korisi kuolevalla äänellä Liilan hihittäessä. Tytön nauru sai Jeremiaksessa aikaan oudon tunteen, kuin perhoset olisivat lennelleet vatsassa...


Pian tyttö kuitenkin joutui lähtemään, sillä kello lähenteli jo kuutta. "Nähään huomenna koulussa", lapset hymyilivät ja vilkuttivat toisilleen hyvästiksi.


Aurinko alkoi jo laskea. Rebekka jäi katselemaan televisiosta jotain myöhäistä lastenelokuvaa, mutta Jeremias painui jo nukkumaan, vaikka läksyt olivatkin vielä tekemättä.


Lulu nosti jommaltakummalta kaksoselta lattialle jääneen kirjan, ja vei sen kirjahyllyyn. Lulu oli taas alkanut harkita aborttia, kuten kaksosia odottaessakin. Pystyisikö hän huolehtimaan neljännestä lapsesta, kun kadotti pienen taaperonkin?


Mutta aivan kuin olisi kuullut äitinsä ajatukset, kohdussa kasvava lapsi päätti kasvaa. Se tarkoitti, että olisi liian myöhäistä tehdä abortti. Lulu huokaisi, ei hän adoptioonkaan haluaisi lastansa antaa. Lulu itse oli adoptiolapsi, ja oli ollut todella järkyttävää, kun hänelle oli selvinnyt, etteivät hänen vanhempansa olleetkaan hänen oikeat vanhempansa.
Itsekseen mutisten nainen lähti nukkumaan, tai toisinsanoen painajaisia katselemaan.


Parin tunnin kuluttua Matias tuli töistä. Hän tiesi jo valmiiksi, ettei Matildaa ollut löydetty, sillä Lulu oli luvannut soittaa jos jotain selviäisi. Mies oli töissä ollessaan vilkuillut kännykkäänsä aina minuutin välein, eikä yhtään tekstiviestiä tai puhelua ollut tullut.


"ISI!" Matias kuuli takaansa huudon ja pienten jalkojen nopeita askelia.


"Iskä, mä tiedän missä Matilda on", Jeremias huudahti. Pojan ääni kuulosti itkuiselta. Jeremias ei ollut saanut ollenkaan unta, hän oli vain kieriskellyt sängyssään syyllisyyttä tuntien.


Pian Jeremias oli saanut selitettyä isälleen kaiken. Poika itki samalla, joten puhe oli välillä hyvin epäselvää. "Se oli Rebekan idea... Ei me tahallaan..." Jere nyyhkytti.


Matias katseli poikaansa vakavana, yrittäen lukea puhuiko tämä totta vai oliko vain nähnyt unta. Hän nyökkäsi mietteliäänä tultuaan siihen tulokseen, että kaksoset tosiaan olivat vieneet pikkusiskonsa yksin keskelle metsää. Pakokauhu ja paniikki alkoivat vallata Matiaksen mieltä - Pieni taapero yksin metsässä!! - mutta hän koetti pysyä tyynenä poikansa edessä.


"Selvä. Herätä Rebekka, nyt mennään hakemaan Matilda kotiin."

--



Pian Matias ja kaksoset kulkivat kolmestaan metsässä. Kaksoset edellä näyttämässä tietä sinne, minne olivat pikkusiskonsa jättäneet. Jeremias nyyhkytti edelleen vaimeasti, kun taas Rebekka tuntui olevan hyvinkin vihainen kaikille ja kaikelle.
Pian kolmikko näki puiden lomasta pilkistävät lastenvaunut, ja Matias sai huokaista helpotuksesta.


...liian aikaisin.Vaunut olivat tyhjät.


--


Kivipurojen kotitontilla Lulu heräsi kaameasta painajaisestaan. Unessa Matias ja kaksoset olivat lähteneet jonnekkin eivätkä koskaan palanneet... Ja Lulu oli jäänyt perheettömäksi.


Pian nainen huomasi, ettei Matias ollut sängyssä. Peitto oli suoristettu ja nukkumiskohta kylmä, mikä tarkoitti, että sängyn toinen puoli oli ollut tyhjänä jo pidemmän aikaa.


Lulu meni melkein juosten lastenhuoneeseen - Tyhjään lastenhuoneeseen. 


Nainen tuijotti ilmeettömänä tyhjiä vuoteita. Kaikki oli juuri kuin hänen painajaisessaan... Yhtäkkiä koko perhe oli poissa, hups vain. 
Lulun hengitys alkoi tihentyä, ja hänen piti hillitä itseään, ettei olisi alkanut hyperventiloida.


Muutkin huoneet ja piha olivat typötyhjiä. Kello oli yli keskiyön, mihin kummaan kaikki olivat lähteneet!?
Pieni kyynel vierähti Lulun kasvoille. 



Lopulta nainen löysi itsensä tuijottamassa ilmeettömänä keittiön pöytää, itkien hieman. Ehkä se johtui raskaudesta, ehkä yhä unenpöpperöisistä aivoista, mutta tilanne oli hyvin huolestuttava.

--



"MATILDA!" Matiaksen huudot kaikuivat metsässä. Jeremiasta ja Rebekkaa hän oli kieltänyt tulemasta syvemmälle metsään, ja toivon mukaan nämä nyt olivat odottamassa isäänsä metsän reunassa. "MATILDA!"


Helpotuksen tunne levisi miehen mieleen hänen nähdessään ruskeahiuksisen taaperon nojaamassa puunjuuriin. Hän ei kuitenkaan tahtonut iloita liian aikaisin, mistä sitä tiesi vaikka Matilda olisi loukkaantunut vakavasti?


Matias silmäili puun latvaa. Puu oli selvästi hieman laho, ja oli varmaa, että jos joku isoista oksista putoaisi pienen Matildan päälle, siitä ei hyvää seuraisi.


Mies nosti pienimmän tyttärensä syliinsä. Tyttö vaikutti onneksi vahingoittumattomalta. "Miten sinä pääsit alas rattaista?" Matias ihmetteli ääneen.

Sitten oli aika palata kotiin.

--
 


Lulu löytyi nyyhkyttämässä pianon ylle kumartuneena. Matias katsoi vaimoaan säälivästi, ja sanoi: "Katso kuka tuli."
Nainen pomppasi välittömästi pystyyn ja sieppasi Matildan syliinsä.


Lulu keskittyi halimaan pientä tytärtään, Matiaksen selittäessä, miten ja minne Matilda oli kadonnut.


Lulu katso kaksosia tuimana ja alkoi räyhätä näille. "Hullujako olette?! VIEDÄ NYT PIENI LAPSI YKSIN METSÄÄN!! Varmistakaakin, ettei näin tapahdu enää ikinä!!" nainen huusi raivoissaan. Jeremias halasi äitiään. "Ei hätää, äiti! Mä olen tästälähin kiltti Matildalle ja tolle uudellekkin vauvalle."  Rebekka ei kommentoinut sanallakaan, tuijotti vain jotenkin kylmästi äitiään ja veljeään.


Lulu pystyi vihdoinkin nukkumaan levollisesti, ja Matias sai huolehtia lapsetkin sänkyyn. "Olet sinä aikamoinen", hän kuiskasi Matildalle, ja suikkasi hyvänyönsuukon tämän otsalle.


---

 


"Ääh, mä unohin tehä läksyt! Miten mä nyt osaan tehä ne vaikeet laskut", Jeremias valitti aamiaispöydässä, mutta pojan ääni kylläkin kuulosti ihmeen rehentelevältä. Rebekka ei kommentoinut taaskaan sanallakaan, kiikkui vain tuolillaan ruokahaluttomana. Kohta ulkoa kuului koulubussin tööttäily ja kaksosten ruoka jäi kesken.


"Heippa isi", Rebekka sanoi kävellessään rauhallisesti pois keittiöstä. "Heippa Repe, huikkaatko äidille että tulee syömään!"


Pian Lulukin saatiin aamiaista syömään. Nainen oli oudon hermostunut.
"Matias, minua pelottaa. Laskettu aika on tässä ihan lähellä", hän tokaisi yllättäen. Matias naurahti rauhoittelevasti. "Hei, olet synnyttänyt jo kolme lasta, neljäs tulee ihan leikiten", hän kannusti hermostunutta vaimoaan, joka selvästi rentoutui, mutta mutisi vielä: "Helppohan sinun on sanoa..."


Lulu lähti kylpyyn, ja pyysi Matiasta opettamaan silläaikaa Matildalle jotain, luvaten, että kylvystä tultuaan päästäisi väsyneen Matiaksen nukkumaan ja alkaisi itse nuorimman tyttärensä opettajaksi. "Kylläpäs äidilläsi kestää pitkään kylvyssä", Matias tokaisi hyväntuulisena tyttärelleen, "taisi karata nukkumaan."
Kaikkien Kivipurojen unirytmit olivat metsäseikkailun vuoksi ihan sekaisin, ja vanhemmat olivat kuolemanväsyneitä. Saatuaan Matildankin nukkumaan, Matias lähti itsekin vaimonsa seuraksi.


"Jes!" Rebekan arvosanat vihdoinkin kympissä, kyllä se läksyjenteko kannattaa.


"Isi, äiti, kattokaa! Kattokaa ny!" Rebekka kiljui vanhempiensa sängyn luona. "Mmmh...juu kulta, hienoa..." kuului uninen vastaus.


"Ääh, vieläkin kasi!"
Niin Jeremias, samat sanat sinulle: Läksyjenteko kannattaa...


Aamuiset astiat olivat edelleen pöydässä. Voi näitä sottapytty-simejä! Onneksi lapset olivat siitejä luonteeltaan, ja siivoaminen sujui ilman mitään mutinoita.


"Heei, kuka antoi luvan syödä äitin sipsit ja keksit?!"


Taaperoikäisenä Matilda vaati vielä enemmän huomiota kuin vauvana, ja tyttöä sai olla kokoajan nostelemassa kehtoon ja sieltä pois. Kumartuessaan maahan Lulu tunsi vatsassaan kummaa kipristelyä, mutta oli kuitenkin aika varma, ettei synnytys ihan vielä alkaisi - Aika pian kuitenkin.


Matildastakin tulisi jo pian iso tyttö.


Jeremias oli alkanut vihdoinkin hyväksyä pikkusiskonsa, ja leikki tämän kanssa usein - Toisin kuin Rebekka... Rebekalla tuntui olevan jotain kaikkia ja kaikkea vastaan.


Jeremias katseli kauempaa pikkuautolla leikkien, kun Lulu opetti Matildalle vielä viimeisiä taitoja mahtimaidon ja syksyn avustuksella.


Ja taas, opettaessaan Matildaa kävelemään, vatsaan alkoi sattua. Kipu oli terävä vihlaisu, joka sai naisen henkäisemään ääneen. Hän yritti kuitenkin hammasta purren vielä keskittyä pienokaisensa opettamiseen.


Lopulta Lulun oli pakko lopettaa ylimääräiset touhut, ja keskittyi kohdussa vihlovaan kipuun. Hänen kasvoilleen kohosi järkyttynyt ja pelästynyt ilme - Eihän hän voisi synnyttää keskellä lastenhuonetta, toistaiseksi pienimmän tyttärensä edessä!


Äiti ei kuitenkaan voi itse päättää, milloin hänen lapsensa päättää tulla maailmaan. Ja tämä lapsi päätti nyt. Lulu kirkaisi ja taipui kaksinkerroin, pidellen mahaansa.
Ei, tämä synnytys ei ollut yhtään sen helpompi kuin edellisetkään.


Kohta koko perhe oli kokoontunut lastenhuoneeseen todistamaan syntymän ihmettä.


Alkaessaan jo ponnistaa vauvaansa ulos, Lulu kuuli Rebekan mutisevan takanaan: "Mä en kyllä synnytä ikinä!"


Pian Lulun käsivarsilla lepäsi hänen neljäs lapsensa. Suloinen lapsi peri samat geenit kuin molemmat isosiskonsa, ja nimeksi tyttövauvalle annettiin Sointu Kivipuro.


Rebekkakin tuntui olevan kumman myönteinen vauvaa kohtaan. "Vooi, kuinka söpö se on!" molemmat kaksoset hihkuivat.


Kohta Sointu oli saatu ruokittua ja laitettiin nukkumaan, ja taustalle Matildakin ymmärsi vihdoin, miten kävellään ilman aikuisen simin tukea.


Kaksoset päättivät tehdä kiltteyslupauksen. "Mä lupaan olla kiltti mun pikkusisaruksille", Jeremias sanoi rehellisesti ja reippaasti hymyillen. "Mä lupaan olla kiva Soinnulle", Rebekkakin toisti, ei tosin yhtä reippaasti kuin veljensä, mutta toistipa silti. Sen jälkeen kaksoset laittoivat kätensä päällekkäin ja puristivat toistensa käsiä lujaa, sellainen oli heidän keksimäsänsä vala.


Lupaustuokion jälkeen alkoivat taas hurjat leikit. "Hei, olkaahan nyt hiljaa ettei pienet herää", Matias hyssytteli kaksosia, jotka lähtivät muualle leikkimään. 


Ja lopulta siinä kävi sitten niin, että kumpikin kaksonen nukahti sinne, missä sattui juuri sillä hetkellä olemaan - Ei kumpikaan omaan sänkyyn.


"Äiti, voinks mä olla tyttöjen kaveri? Repe sanoo ettei voi", Jeremias kysyi äidiltään, joka nosti yllättyneenä katseensa lautasestaan. "Mikäs kysymys tuokin nyt oli? Tietenkin voi!" hän huudahti. Rebekka pyöritteli silmiään. "Niin mut jos Jere on niitten kaa kaveri, ni sitten se on ihastunu niihin..." hän hihitti.

Ja sitten kaksoset lähtivät kouluun. Höh, multa puuttuu tästä välistä kaikki kuvat kotiintuloon asti, sillä unohdin avata frapsin kun rupesin pelaamaan... *facepalm*



 

No, tässä tämä kotiintulo kuva nyt sitten kuitenkin. Kaksoset tuli kotiin yhtäaikaa Lulun kanssa.


 Hyvä viikko ja iso palkka. Jee!


Böö, kaksi Rebekkaa!
Tämä toinen Bekka syntyi, kun lavastin nuo metsäkohtaukset. Niitä varten kloonasin Kivipurot ja laitoin jollekkin metsätontille asumaan... Rebekka päätti sitten kutsua yhä Leutolaaksossa asustelevan klooninsa kylään, yllätyin itsekin kun Rebekan perästä bussista asteli toinen samanlainen :'D


"Jaaha... harhani ovat palanneet", tuumasi satunnainen ohikulkija, "täytyypä käydä lääkärillä uusimassa reseptit." 



Ihan hyvännäköinen satunnainen ohikulkija, joten Jeremias sai tehdä siihen tuttavuutta. "Moi, mä olen Jeremias! Mennään isona naimisiin!"
Juuri näin Jere, juuri näin.


Jeremiaksen iänikuiset vitsit onneksi naurattivat vanhempaakin tyttöä, joten tylsää jutustelu ei ainakaan hetkeen ollut. Sitten Jeremias itse kyllästyi, ja hyvästeli tytön, ajatellen Liilaa - Hänet voisi taas kutsua käymään jokupäivä.


"Ota pallo kiinni, Rebekka!" "Joo! Jes, mä saan sen, Rebekka!"


Klooni-Rebekka lähti pian, sillä oikea Rebekka oli ihan kamalan nälkäinen ja piti päästää syömään. Jeremias sai jatkaa läksyjen kanssa ahertamista, sillä ei ollut vielä ainakaan nälkäkuoleman partaalla. Tehtävät kuitenkin keskeytyivät taas pian, sillä...


...synttärit!


Ja näin saimme Matildankin koulu-ikäiseksi.


Tälläinen poikatyttö siitä sitten kasvoi. Sain huomata, ettei mulla ollut melkein mitään muita lastenvaatteita kuin jotain prinsessamekkoja - Vaikka mielestäni kyllä olen poikamaisempiakin ladannut, pöh. Mutta noilla vaatteilla saa nyt kelvata hetkenaikaa.


En osaa sanoa kummalta kaksoselta Matilda enemmän näyttää, varsinainen klooni molemmista.


Vai haluaisi Lulu vielä yhden lapsen... Ehkäpä, ehkäpä.


Minne tahansa Matilda meneekin, Matilda juoksee. Aina.


Taannoinen teini yritti tavoittaa Jeremiaksen keskellä yötä, joten pakotinpa pojan sitten heräämään. 


"Öö hei, Bekka...tota...kun mä huomenna tuun ekaa kertaa kouluun, niin tota..." Matilda takelteli. Rebekkaa alkoi hieman ärsyttää pikkusiskon jatkuva "öö, tota, niin, tota, öö"-änkytys, mutta hän ei kommentoinut sitä mitenkään.
"Eli tota siis. Ööh... Voisitsä ehkä...niinkutota... näyttää mulle paikkoja siel? Ja ehkä tota öö esitellä mut sun kavereille, tiäksä?" Matilda sai lopulta kakisteltua asiansa ulos. Aluksi Rebekan täytti inho; Hyi, rääpäle-Matildako roikkuisi koko päivän Rebekan ja tämän kavereiden seurassa?! Ei ikinä!
Mutta sitten Rebekan kierossa mielessä alkoi kehkeytyä suunnitelma... Niin, ehkä sittenkin kannattaisi suostua. "Okei, sopii hyvin!" hän ilmoitti Matildalle, joka hymyili helpottuneena, huomaamatta isosiskonsa äänestä kuultavaa pirullisuuta ja suunnittelua.


Lastenhuonekin pysyi muuten ennallaan, mutta Matildalle hommattiin uusi sänky, tietenkin. Ja vaikka kuinka poikatyttö olisi, rilakkuma-sänky on ihana !!

-----


Noni. Sellasiin tunnelmiin sitten tällä kertaa loppuu.
Jättäkää toki kommenttia taas c:










3 kommenttia:

  1. Hyvä osa jälleen, Matildasta kasvoikin ihan nätti tyttö :) Mutta ehkä tykkäilen enemmän Jeremiaksesta.
    Matildan metsään vieminen oli onnistunut aika hyvin, eikä tytölle onneksi pahemmin käynyt kuinkaan.

    Jatkoa jään odottelemaan :)

    VastaaPoista
  2. Huh, onneksi Matilda löytyi ehjänä ja saatiin takaisin kotiin :D Rebekan ja Matildan välit eivät varmaan koskaan kehity kovin hyviksi, voisin kuvitella... Ajattelin, että Rebekka olisi suuttunut Jeremiakselle enemmänkin kielimisestä, mutta ehkä ihan hyvä, ettei Rebekka ole riidoissa kaikkien sisarustensa kanssa... :D
    Söpö tyttö Matildasta tuli, ja odotan että saan nähdä myös Soinnun taaperona (: Jatkele!

    VastaaPoista
  3. Noniin, kerkesinpäs vihdoin lukemaan tämän osan :) Tykkäsin kovasti! En kyllä uskonut että kaksoset oikeasti toteuttaisivat suunnitelmansa Matildan suhteen, huh huh :O Mutta hyvä ettei käynyt pahemmin.. Toivottavasti Rebekka ei nyt ihan mahdottoman ilkeäksi rupea pikkusiskolleen, ja olisi hyvissä väleissä Jeremiaksen kanssa. Jään odottelmaan jatkoa, ja sitä että saan nähdä Soinnun vanhempana :)

    VastaaPoista